tiistai 18. maaliskuuta 2025

Rahablogi, 3-4/25

Tavoite on generoida tuloja etenkin passiivisia tuloja kuukausiperustaisesti. Yksi keino tähän voisi olla verkkokauppa dropshifting mallilla. Ajatuksena keskittyä hyvinvointia edistäviin tuotteisiin esim sykemittareihin, printtituotteisiin yms. Todellinen pitkäntähtäimen tavoite on säästää myös index rahastoihin tällä hetkellä Eurooppa ja USA ovat focuksessa. Myös eläkerahastoon pitäisi säästää, mutta tulojen generointi auttaisi tässä.

Lyhyen tähtäimen tavoite on kuitenkin generoida varoja kustantamaan tämän vuoden moottoripyöräretki Italian Alpeille. 

Budjetti estimaatti on n. 2000 euroa kokonaisuudessaan, josta jos hyvin pieni osa on hoidettu eli ensimmäiset lautta ja yöpymis + bensa + ruokakulut (arviolta 200). Keinoina rahavarojen koostamiseen ilman, että joutuu rahastoihin koskemaan ovat seuraavat:

1. Tavaran myynti (turha seisottaa kamaa), esim YZ crossipyörän myynti. Pyörä on myynissä Torissa, mutta joutunen laskemaan hintaa. Myös kaikki muu tarpeeton vaan myyntiin ja vähäiset myyntitulot vaikka lapsille.

Action 21.3.2025: Pyörä myyty 20.3.2025, tiputin hintaa ja 10 minuutin sisällä tuli ostaja eli kyllä tavara liikkuu jos hinta on oikea. Selkeästi huoltohistoria on oleellinen kun myydään ajoneuvoja.

2. Osingot + osakkeet. 

Nordea 

Nordean osingot maksetaan tilille 31.3.2025 (täsmäytyspäivä 24 pv). Osakkeita 400 ja arviolta 94 senttiä / osake eli siinä 376 euroa pitäisi tulla.

Fortum  

Fortumin osakkeita ostettu 1300:lla eurolla (83 osaketta) 18.3 joiden irtoamispäivä on 2.4.2025, täsmäytyspäivä 3.4.2025 ja maksupäivä 10.4.2025. Fortum maksanee osinkoa / osake 1.4 euroa joten tästä tulossa 116,2 euroa.

Action 21.3.2025: Fortumia ostettu lisää 1500:lla (98 osaketta), osinkojen maksimoimiseksi, nyt näitä siis 180 / 181. 

Action (uusi ostotoimeksianto tehty 22.3.2025, 91 osaketta 1400 euroa). Osakkeita pitäisi olla 271 / 272, jolloin osinkoja pitäisi tulla Fortumista 380 euroa. 

Osinkoja tulossa yhteensä 380 (Fortum) + 116 (Nordea) eli n. 500 euroa. Ennen matkaa pitää mahdollisesti myydä osakkeita täyttämään matkakassaa, mutta aika näyttää.   

3. Etuisuuksista / mahdollisia lisäsäästöjä 

Action: 200 x 2 kk S-pankkitilille, joka toimii matkakassana.

4. Asuntolainen lyhennysvapaan hyödyntäminen

        Action: Tarpeen vaatiessa, mikäli hyödynnän tätä niin tästä voisi saada pari sataa.

5. Action: Yleisesti töiden hakeminen, verkkokauppa yms

Tässä iässä, oleellista ei ole jahdata isointa palkkaa vaan mielekästä työtä josta saa tarpeeksi maltilliseen elämään. Optimi / ideaali olisi 3 päivän työviikko etenkin syksystä talvi 2025-2026. Myöskin isompi lotto ym voitto kelpaisi.

6. Action: Jatkuva kulutarkastelu.

Key asioina: +200 % pienempi sähkösopimus joka aktivoitu tammikuun 2025 lopussa, alkoholittomuus (itselläni). Kirpparointi / ostetaan harkiten ja mahdollisimman edullisesti. Ylijäämä autot, crossipyörät ym laitettu myös pois tarpeettomien vakuutusten ja huoltojen vuoksi. Mahdollisesti kuntosali tulee jäämään huhti-toukokuun vaihteessa eli sitten vain kotisali + lenkipolut. 

perjantai 14. maaliskuuta 2025

Euro Campaign 2025

#1 Valmistelu

Pläni eli the Plan on lähteä kaverini Mikon kanssa kohti etelä Eurooppaa 6.6.2025, aloitus. Oletus matkan kestoksi 10 päivää.. (ehkä itse voisin jäädä Alpeille hiihtopummiksi...). Päätavoite on ajaa Passo Dello Stelvio:ta kohti joka sijaitsee Italian Alpeilla ja syödä siellä huippu pitsaa☝. No varmaan muitakin tavoitteita on, mutta tuo nyt on ainakin yksi oma päätavoite. Kieltämättä, on se vähän "kutkuttava" reitti. Tähän mennessä jännitävin on kyllä ollut viime vuona tapahtunut juutinrauman sillan ylitys kovassa tuulessa (ei ollut niin kivaa). 

Reitti tulee menemään länsipuolta eli Turku - Tukholma - Tanska - Saksa - Italia josta sitten laskeudutaan kotiin itäreittiä pitkiä eli on Tsekkiä ja Baltianmaita. Pitstoppejen väli vaihtelee noin 350:sta 680 km:iin. Muutoksia tulee luonnolisesti jossain määrin (mahdollisesti maailmanpoliitikan vaikutukset yms pitää huomioida).  

Suuntaa antava reitti jotain tämmöistä, varmaan tarkentuu matkalla jonkun verran. Meno matka alkaa olla jo kohtuu tarkka ainakin Hannoveriin asti.

Alusta alkaen: 
- Tuusula - Turku - Tukholma
- Tukholma - Köpis
- Latest hahmotelma (dynaaminen, mutta niin tarkka kuin mahdollista)

Tämän hetken tilanne, että detaleita on alettu selkeästi suunnittelemaan ja toteuttamaan. Itse olen jo huoltanut pyörää eli KTM 1290 S (vm 20) :ssä on uudet öljyt ja suodatin, akku on ladattu, renkaat on yes, ketjut rasvattu, pyörä pesty yms.   

#2 LET'S GO

Tänään arvon vuonna 2025 ja tarkemmin 6.6 :ta lähden kohti Turkua jossa toivottavasti tapaan matkakumppanin. Tästä sitten siirymme Tukholmaan josta aikaisin aamulla lähdemme kohti Tanskan maata (Glostrup).

Homma on perkelöitynyt sen verran, että ainakin Landekkiin pitäisi olla kohtuu selvät kuviot, mahdollisesti jopa Malbrokkiin. Tässäpä alustava ja tosi dynaaminen linkki https://maps.app.goo.gl/Djk7kmhZdMXVJiCGA


# EKA-AJOPV

Pari photoa, ajoa tulikin jotain 615 kilsaa ja vähän lauttailua mukaan eli aivan tikkipäivä, tämän jälkeen Köpikseen / Christianstad nimiseen retro maisemaan käyskentelemään. Oli kyllä hieno paikka ja tämän jälkeen sitten safkikselle ja aivan loistavan DOT - applikaation turvin himaan, nyt on kyllä fiilis että HSL:n appi on aivan maailman paras.












# Day 2, Tanska - Saksa

Do dii pläni olisi lähteä Glostrup:sta (Köpis, Tanska) kohti Hannoveria. Tänne matkataan siltareittiä ja ajaen eli ei isompia lautta zydeemeitä nyt. Linkki & kuva, koska kaikki kaipaa draamaa niin myös sadepisaroita on luvassa. Ennen lähtöä kuitenkin nauttimaan Scandicin aamupalasta niin jaksaa rullailla. 

Outcome ? No ensiksi oli aivan ok ilma ja ajettiin kuvan mukaisesti Ison Beltin silloille eli käytännössä ylitettiin itämeri ajaen. Oli aivan uskomattoman hieno kokemus, tosi vaikuttava. Siltamaksu mopolle taisi olla 17 euroa ylitys eli ok (otin go prolla viedeota, mutta pitää purkaa ne laitteesta tässä joskus).

Loppumatka hieman tylsempää joskin Koldingiin mentiin siltojen jälkeen vähän shoppailee ja kun tuli pari pisaraa vedettiin kumit ... tai varmaan muovit päälle eli suomeksi sadepuku päälle. Tämä olikin lähes nerokasta, koska vettä alkoi tippumaan hiljakselleen enemmän ja enemmän ja parin tunnin sisällä homma perkelöityi niin paljon, että piti mennä turvaan eli tankille ja käytiin vielä mäkkärillä, joka oli tankkausaseman vieressä vetämässä hampparit. Sieltä kun lähdettiin sade alkoi rauhoittua ja osin päästiin jopa ajamaan hyvissä keleissä, josta itse olin huippu onnellinen. Tähän mennessä olen osannut iloita kun vessassa on valot ja jos ei sada :)

Sen verran matkasta Hannoveriin, että meidän suuntaan meni kolme - neljä kaistaa ja itse mentiin yleisesti siinä keskivaiheilla. Välissä ajeltiin nopeimalla kaistalla, mutta Saksassa kotarimme ovat traktorin asemassa eli vaikka itse paahdat siinä 145 km/h niin jäät kuin seisomaan kun joku nopea audi, bemu tai porsche tulee 250 :aa eli vaikka olit juuri katsonut peileistä ja sekunnin katsot muualle niin siinäpä se ohjus on kohdallasi.

Hotlaan kun saavuimme niin pikku brake ja sitten lähdimme Mikon kanssa seikkailemaan, taas oli hienoa eli käytiin syömässä huippu snitselit ja otin itsekkin parit alkoholittomat. Siellä oli myös olut festarit, mutta kohtuu viileää oli niin ei jääty ihmettelemään. Paluu matkalla hotlalle käytiin katsomassa myös Transu show:ta, ei siittä sen enempää eli tapahtumarikas päivä taas ja huomenna tulee pisin ajopäivä eli Alppeja kohti lähdemme paahtamaan.   



#Day 3, Itävalta (10.6.2025)

Hannoverista matka Landec, Itävaltaan oli vauhdikas lento. Matkakaverini sanoi, että ei jaksa katsoa ruohoa teiden vieruksilla ajaen 120:ä / sallittua nopeutta ja lähti painamaan hieman vauhdikkaamin. Tämä oli loistava veto ja matkan aikana opin, että ei kannata navigaattorin näyttöä tiirustella vaan pidetään se katse tiessä. Lukija voi ehkä ajatella, että jotain vaaratilanteita olisi käynnyt, mutta ei mitään semmoista päässyt tapahtumaan.

Keli lähtiessä oli siinä +12 astetta, jonka jälkeen alkoi lämmetä ja kun päästiin Itävallan rajan yli niin oli siinä 26c eli ns YES. Myöskin kun tultiin Itävaltaan matka muuttui välittömästi eli metsäisiä vuoria joka puolella ja profiiloituja mutkateitä eli myös tämä on vahva YES. Kotaritkin hyrräsivät tyytyväisinä kun pääsivät taas kotiin :)

Hotelli on ns mopo hotelli eli on kunnon motoparkki jossa vuokrataan "mopoja" ja on niillä myös joku huoltopalvelu ... joskin eilen kun olisin tarvinnut yeesiä kettienkien kanssa niin ks tyyppi oli lomalla, ehkä tänään tulee joskin hoidin kettinki homman itse. Meillä on kohtuu hyvä paketti eli aamupalat, välipalat ja illallinen kuuluu hintaan ja oli kyllä erittäin hyvää ruokaa ja juomaa tarjolla. Saatiin sosiaallisina kavereina myös hyviä reissu tippejä parilta läheltä istuvalta tyypeiltä joita varmaan hyödynnetään tänään. Lähdemme varmaankin aamusta retkeilemään kohti Stelviota, joka on hotlalta parin tunnin ajomatkan päässä joskin matkaa vain 104 kilsaa eli ei hirveen vauhdikasta, mutta varmaan nautinnollista ajamista.

#Day 5, Itävalta-Italia-Sveitsi

Pääjuttu tänään käydä Stelvion huipulla, joka tietenkin onnistui. Tänne mentiin kansallispuiston kautta kattengart taisi olla nimi, uskomattomat näkymät huipulta mukaan lukien sinne ajot ja myös ajot takaisin. Takaisin tultiin Bormion ja Livinga kaupunkien / kuntien kautta. Italiassa kun oltiin niin käytiin syömässä myös Diavola pizzaa. Ajokilsoja tuli vain +300, mutta koko päivä meni eli pikkutuheroa kun ajettiin ja taukoja pidettiin niin menihän se päivä siinä. No kilometrejä ei ollakkaan jahtaamassa vaan kokemuksia.



#Day 6, Timmeljoch - Benner - Insbruck - Landec

Timmeljoch oli pääkohde ja se olikin mahtava paikka, paljon kiipeämistä vuorelle ja loppuvaiheessa saavutimme 2400 + muutaman metrin korkeuden. Luntakin näkyi kohtuulisesti ja kanssa pyöräilijöitä. Tiukat mutkat oli menossa ja muitakin oli tosiaan liikkeellä eli yksi porsche kuski aiheutti Mikolle hikikarpaloita kun noustiin 10 asteen mäkeä ylös eli siinä jonossa oli hra Porsche, Mikko, minä ja muutama tuntematon sankari niin Porsche päätti läheä ja lähtihän se eli parissa sekunnissa ohitti kaikki kerralla. Onneksi en juuri silloin lähtenyt ohittelemaan itsekkin (harkitsin sitä vakavasti). Olisin varmaan lähtenyt enkelikuoroon välittömästi eli opetus kaikille eli jos olet täällä puolen maailmaa niin se, että peileistä ei juuri silloin näy urheiluautoa tai muuta ohjusta ei tarkoita yhtään mitään.

Sieltä kipitimme alas kohti Benneriä jossa vedin Italialaisen pizzan, jonka meinasin jättää maksamatta eli se oli kyllä puhdas unohdus, pizzahan oli hyvää kunhan olin poistanut herkkusienet..  olivat piilotelleet niitä kohtuu paljon juuston ym sekaan. 

Kaveri halusi piipahtaa Insbruckissa ja kun olimme menossa tuli heti ongelmia eli pääväylä oli pois käytöstä, mutta onneksi bongasin kiertotien jota lähdimme kulkemaan ja loppuhaasteiden jälkeen siellä olimmekin.

No Insbrukin jälkeen olimme jo hotla fiiliksissä eli ajoimme miljoonaa hoteliin. Loppupäivästä oli kohtuu lämmin eli paksut moottoripyörävarusteet päällä ja lämpötila paahtoi 30 c :tä (kuulin, että Suomessa satoi juuri silloin :) ).  

Nyt lepoa ja huomenna aamupalan jälkeen lähdemme kohti Brno :a, joka löytyy Tsekin maalta eli paluumatka alkoi...


#Day 7, Brno

Maa vaihtui taas eli Tsekkeihin ajettiin taas miljoona tuntia ja kilsaa, no ehkä todellisuudessa hieman vähemmän. Matka meni sujuvasti ja majoitumme loistavaa renesanssi linnaan aivan keskustaan tottakai. Tsekeissä kun oltiin niin tietenkin lähdimme kylille ja vietimme tovin ja toisenkin parin oluen äärellä (joskin itse menin non alkoholi oluilla, jotka olivat aivan mainioita). Ilma oli huikea ja porukkaa terassit täynnä. Aamusta sitten matka jatkui, kohti Auschwitchin keskitysleiriä...

#Day 8, Auschwitch - Varsova   

Noin kolmen tunnin ajo keskitysleirille, mutta ei meillä ollut aikaa opastetuille rundeille jotka kestävät siinä 3,5 tuntia. Katselimme pahan keskittymää ulkoa ja kyllä sieltä näkyi parakit, vartiotornit ja paljon oli ollut muitakin rakennuksia joissa vain piippu jäljellä... Älyttömän iso paikka, siellähän tapettiin yli miljoonaa juutalaista...






Tämän vierailun jälkeen lähdimme paahtamaan kohti Varsovaa eli Malborg:ssa oleva linna zydeemi vaihtui Puolan pääkaupunkiin jossa nyt tätä skriivaan. Pääsyy oli, että vaikka itse linna olisi ollut hyvä nähdä ja varmaan vaikuttavakin olisi, niin ei me siellä oltais kauaa ehditty patsastelemaan.

Normi meininki eli kävimme vanhassa kaupungissa syömässä (itse vedin parit puolalaiset makkarat kaalipedillä ja tietenkin 0- bissen). Tämän jälkeen googletimme itsemme Hard Rock Cafeeseen jonne urheasti menimme kävelleen ... tai kaikkialle menimme kävellen. Varsovan HRC on varsin erinomainen paikka ja alakerrassa oli vielä bandikin, jokka rokkasi järjettömän hyvin. Nähtävästi isossa kaupungissa kaikki vaan toimii.



Huomenna sitten kohti Riikaa eli Latviaa kohti lähdetään tahkoamaan. Taas pitkä ajopäivä edessä, mutta meneehän tuo :)

#Day 9, Puola-Liettua-Latvia

Paluumatka jo menossa, moottoritiet ovat tulleet tutuksi ehkä liiankin kanssa. Tänään olikin kohtuu pitkä rupeama jota viihdytti pikku episodi eli huomasin motarilla n. 150 km/h ajaessani että mopo käyttäytyy sangen oudosti ja tuntui vähän nykivän. Ruokoilin mopoäijien jumalaa, että päästä edes huoltsikalle hengissä ja päästihän se, no sielä huomasin että ketjut ovat lorpahtaneet pahasti eli löysällä jotain viisi sentti ainakin. Hätä oli siis suuri, kun lauantai iltapäivä ja paikat olivat menossa kiini. Onneksi löydettiin kuitenkin yksi korjaamo 30 :n kilsan päästä ja sieltä parin vaiheen kautta saatiin apua. Oli kyllä seikkailu johon liittyi rälläkkä ja hitsauskonekkin.




No sieltä sitten matka jatkui kohti Latvian Riikaa ja nyt hotlassa chillailaan ja kohta varmaan taas kylille. Huomenna sitten Tallinaan ja himbeen (ehkä jo aivan hyvä).
















#Day 10, Latvia - Viro - Suomi 



 



Ripeää ajoa Riikan (RijaVef) aamiaisen jälkeen kohti Tallinaa. Hotellista sen verran, että oli aivan yes, mutta siellä oli älyttömän paljon varhaisen keski-iän ylittäneitä tanttoja ja setiä sekä Saksasta, että muista itä-euroopan valtioista, ehkäpä meidän lisäksi oli pari suomalaistakin. Aamiainen oli lähes helvetti, miljoona mummoa jonottamassa automaatista saatavaa kahvia....

No, mutta ajo meni mielestäni kummallakin yes. Tällä kertaa en itse joutunut edes kuolemanvaaraan. Edellispäivänä seurasin kaveria ohitusta ja arvioimme lähestyvän rekan tai etäisyyden siihen liian suureksi... olikin vähän lähempänä ja meinasi meikäläisen taru loppua.

Tallinassa käytiin syömässä vanhan kaupungin aukion pizzeriassa josta sitten siiryimme botskille ja viimein pääsin siirtymään aivan kotipihalle. 

tiistai 4. helmikuuta 2025

Rahablogi, 2/25

Tässä tarkoituksena on luoda katsaus omaan talouteeni. Tarkoitus myös syväluodata mihin rahaa kulutan ja miten sitä voisi generoida lisää.

Kulutus itsessään harvinaisen helppoa. Kulutus kyllä riistäytyy helposti käsistä jos sitä ei aktiivisesti seuraa esim vasta seurannan aloitettuani ymmärsin kuinka hyvä ystävä Puuilo on eli siellä on tullut ravattua kohtuulisesti. Kulutuksen seurantaan käytän Kuukausiseuranta - Vaurastu Viisaasti exceliä (alkuperäinen Esa Juntusen tuotantoa, jota olen sitten itse vähän modaillut). Ei olla enää Puuilon ym kaupallisten toimijoiden kanssa enää jokapäivän tuttuja eli säästöjä tulee.

Tämän lisäksi ja ehkä enemmän päiväkohtaisesti / useasti viikossa pyrin tarkastelemaan kulutustani Nordean mobile apin kautta (tarkemmin sen seuranta sivuston kautta). Kuukausi excel on sinänsä hyvä kun siihen voi modata kaikenlaista esim säästöprosenttia jne (tämäkin on Esa Juntuselta saatu viisaus).

Seurannan avulla tietenkin voi pollata myös tuloja joita tässä omassa kurjuudessani ei ole liiaksi. Onneksi on vähän ollut myyntejä ym nin saa lisätuloja joita olen kyllä aktiivisesti sijoittanut Nordnetin kautta etenkin usa ja eurooppa rahastoihin ja eläkepuolella sitten eurooppa ja teknologia rahastoihin. Näissä on siis ajatus säilyttää varallisuutta pidempiaikaisesti ja antaa ilmiön korkoa korolle toimia.

Tämän lisäksi vähän aivan ministi ehkä vähemmän kuin ministi kokeilen eToro puolella, jossa olen lähinä sijoittanut ihmiseen ja nyt ks ihminen ei suoriudu oikein eli varmaan myyn ne ja ostan Nordeaa lisää ennenkuin alkavat maksamaan osinkoja. Sitten kun osingot on maksettu ajatus on myydä kaikki ja katsoa niille joku parempi kohde / laittaa vähän lisää puskuritileille. 

Isoimpina tuloina nyt etuudet eli ansiosidonnainen rocks, duunia yrittänyt saada mutta ei vaan näytä onnistuvan liene ATK- puolella on paljon työttömiä joilla on juuri täsmätaitoja mitä työelämässä tarvitaan. No jatkan yrittämistä ja kouluttautumista esim olen pyrkimässä Microsoft Pilvi koulutukseen ja 16.2.25 näkee miten käy eli pääsenkö opiskelemaan puoleksi vuodeksi Azurea. 

Kulutuksen seuranta on tosiaan tärkeää ja ajatus on lyödä kulut minimiin ja kaikki tarpeeton myydä pois myös normi siivoamistarkoituksessa. Tämän kuun yksi isompi action on kun sain myytyä tarpeettoman auton pois eli kyseessä vanhempi Passat (vw passat - 04), rahaahan tästä ei paljon tullut mutta tarpeettomia vakuutuskuluja ym käyttökuluja sain pois. Luonnollisesti tarpeeton auto vei myös turhaa pihatilaa.

Kolme pointtia:

  1. Seuraa kuluja ja tuloja
  2. Myy tarpeeton, äläkä hanki krääsää lisää
  3. Sijoita ylijäämä, koska kaikista tyhmintä on säilöä rahaa nolla tilillä.Sijoittamisen lisäksi on järkevää, että on myös puskurirahaa jota voi käyttää tarpeen vaatiessa esim jos pesukone hajoaa.


torstai 3. elokuuta 2023

Verona, Italia 2-9.8.2023

 Verona / Garda


Pitkästä aikaa vähän etelemmäs ja lasten ensimmäinen matka Italiassa ylipäätänsä. Lähtiessä satoi vettä eli kun ajoimme automme Flyparkin paikoitukseen, mutta itse kohteessa karvan verran alle +30 astetta. 

2.8

Ensimmäinen päivä lomailtu ja itse nyt otin kohtuu rauhallisesti kun toipumassa juuri ennen matkaa alkaneesta flunssasta jossa jopa kuumetta todensin maximissaan olevan 38.7 c. Ensimmäinen päivä meni tutustuessa Italialaiseen ruokakulttuuriin, jonka kaikki totesimme olevan äärettömän yes. Myöskin Trip Advisorista valittu ravintola Osteria Al Vicolo ei pettänyt eli ruoka oli niin hyvää ja palvelu aivan hämmästyttävän nopeaa, myös lasku tuli sekunnissa eli hyvä kun ehti pyytää. Alkuun ajattelin, että pizza on vähän kuitenkin erinlaista kuin mitä se on Suomessa eli mitähän poika tykkää, mutta kehuja vaan tuli. Aloimme myös vähän plänäämään mitä seuraavina päivinä ja alustavasti tänään (kirjoituspäivänä 3.8.2023) lähdemme Gardaa tutkimaan vesistön kautta eli seikkailemaan lähiympäristöön. Sivu kommentti totesin, että nähtävästi on pakko taas alkaa tiputtamaan ylimääräiset herkut pois...

Muutamia kuvia eka päivän tapahtumista.

    


 

 

3.8

Garda järvellä reissaamista eli itse reissu laivalla / lautalla .. omasta mielestä laivalla. Lämmintä oli +30 tai siinä rajoilla. Agendana vain laajentaa näkemystä Garda järvestä ja sen ympäristöstä. Targetoimme Sirmione nimiseen kylään joka oli sinänsä aivan näkemisen arvoinen kohde. Sisältönä paljon ravintoloita ja kauppoja. Ymmärrys kyllä laajeni myös järvestä eli ei aivan pikku lätäkkö. Kävimme reissun jälkeen myös uimassa Garda järvessä ja vaikka lämpömittaria ei ollut niin lämmintä vettä oli, jopa lämpimämpää kuin hotellin altaassa. 

Mediana clippi / linkki Garda - reissuumme, https://www.facebook.com/686036574/videos/1751545775360894/

Laiva - reissun jälkeisiä rantsu kuvia.

  

 


4.8

Markkinapäivä Gardan lähialueella. Ei paljon mainittavaa tässä pikku media clip.


5.8

Venetsiaan matka alkoi paikallis bussilla Peschiera Del Garda Sirmioneen. Täältä sitten junalla kohti Venetsian Santa Lucia:aa (katso edellinen linkki). Juna matka Italiassa oli ensimmäinen elämässämme ... ainakin lasten ja minun. Juna oli aivan yes eli hiljainen ja meni tarpeeksi kovaa eli max taisi olla 180 km/h) ja yksi suunta vei 1,5 h. 

Venetsia oli uskomaton, oli hieman erillaista nähdä livenä kuin televisiossa. Vesi tiestöt alkoivat suoraan juna-asemalta eli oli kauniita siltoja, vesi taxeja ja condoleita ja luonnollisesti hienoja vanhoja rakennuksia + patsaita. Kirkot olivat loisteliaita esim Pyhän Marian ja Markuksen kirkot, mitä taideteoksia. 

Gondodi ajelu oli luonnollisesti yksi huikeimmista, tästä heti photo jonka jälkeen pikku kooste eilisestä.





Pari highlightia vielä kuvissa


  

6.8

Päivän teema oli pyöräilyretki, vuokrasimme 3 e- pyörää + yhden mtb pyörän Hotellin viereisestä pyöräliikkeestä. En ikinä ole ajanut ks masiinaa ja nyt kun ajoin niin tuli kyllä itsestäni sähköpyöräilyn kannattaja, huikea vehje. Emme mahdotonta kilometrimäärää ajaneet / edes siihen tähdänneet eli tässä kuten monissa asioissa suoritus ei ole se juttu vaan matka. 

Ensiksi lähdimme ajamaan Gardasta pois päin ja niemen kärjen luona huomasimme paikallisten ja turistien suosiman uintipaikan johon tietenkin menimme välittömästi (linkki matkaltani). Pikku uintiretken jälkeen jatkoimme matkaa ja muutamien pysähdysten jälkeen menimme rantaterassille syömään. Siinä kun katsoimme jylhästi ilmaantunutta sadetta uhkuvaa taivasta horisontissa huomasimme, että sade alkoi ropisemaan juuri kohdallamme ja koska terassin aurinko / sadevarjot eivät tarpeeksi auttaneet siirryimme sisätiloihin nauttimaan ruokamme ja asiaankuuluvat kahvit. 

Sateen vähennettyä / lähes tauottua pääsimme taas jatkamaan matkaa. Matka jatkui useita kilometrejä ennenkuin päädyimme uintikeikalle jossa jopa oli aivan hyvällä korkeudella oleva laituri josta etenkin poikani alkoi tekemään hyppyjänsä (itsekkin pari kertaa taisin...). Hypyt taisivat saada vähän huomiota, kun poika sai faneja rannalta olijoilta (itse en tainnut saada :) ). Aikataulujen puitteissa sitten palauttamaan pyörää ja rentoutumaan vähän hotelille. Lopuksi vain normi dinner + Aleksi kävi vielä iltauinnilla. 

 

7.8

Gardaland - päivä eli huvipuistopäivä, highlightit varmaan Blue Tornado, Oblivion ja olihan siellä muitakin sykettä nostavia kuten Raptor, Shaman jne (linkki https://www.gardaland.it/en/explore-gardaland/gardaland-park/rides/).

Vähän piti evästääkin ja suosimme food truck tyylisiä ratkaisuja eli aukiolla oli esim meksikkolainen ja italialainen ruokapiste joihin tietenkin menimme heti. Tämähän ei sinänsä käynyt koska ensin piti mennä keskitetylle maksupisteelle josta saimme QR-koodin jonka perusteella sitten saimme tilauksemme.


8.8

Viimeinen full day Italiassa alkamassa. Oletukseni tuliaisten viimeistelyä, uimista ja syömistä. Moottoripyörän vuokraaminen olisi haaveissa, mutta se on nähtävästi minulta täysin kielletty. Pieneksi muistoksi itselleni, että nyt kun piti tehdä Finnairin lähtöselvitystä niin ei mennyt aivan putkeen eli vain minä sain tarkistuskortin ja kun tutkivat niin chat palvelija selitti jostain järjestelmä häiriöstä... Varmaankaan ei oikeasti tiennyt mistä puhui.





 












tiistai 1. elokuuta 2023

Viro 27-30.7.23


 Automatka Viroon

Eckerölinella mentiin ensiksi Tallinaan josta ajoimme pikku tavaratalo mutkan kautta (Depo) kohti Parnua. Parnussa yövyimme AirBNP asunnossa ja tapahtumiin kuului lähinä soppailua ja beachilla käymistä. Mainitsemisen arvoista lienee, että kokeilin ensimmäisen kerran elämässäni Boltin scootteria (ei varsinaisesti scootteri, mutta potkulaudan tapainen joka kulkee 25 km tunnissa ja laskuttaa joka minuutista. Parnussa ilmat eivät olleet ideaalisia eli vähän tuli vettä, mutta välissä myös aurinkoa. Kaupoissa huomasimme myös, että juma siellähän on tarjolla aivan kovaa alkoa, tämähän ei nyt juuri minua kiinnosta. Pari photoa yllä olevaan perustuen.





Parnussa vain yksiyö jonka jälkeen kohti Tallinaan Keila nimisen paikan kautta, mainostetaan vesiputouksilla joskin ne oli vaatimattomia. Hienoa paikka silti eli käymisen arvoinen. 



Virossa käytiin shoppailemasssa eli Viru keskuksessa johon siis parkkeerattiin ja käytiin tyhjentämässä tiliä (brandi tietoiset lapset ... poika nyt ainakin ovat kalliita, ehkä aivan hyvä toisaalta). Täältä sitten Viimsi kylpylään jossa taas yksi yö. Kylpylässä luonnollisesti aquapark ja saunamaailma olivat erittäin hyviä. Täälläkin vähän dronea lennätin kun muut nukkuivat ... 


Lähtöpäivä, loistavan aamiaisen jälkeen kohti Tallinaa ja shoppaus + ravintola maailmaa. Sitten illalla laivalle ja onnellisesti himaan.



  



keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Norja (Lofootit)

Pasila - Rovaniemi (6-7.2023)

Siirtyminen Pasilaan tapahtui torstai iltapäivällä eli 6.7.2023 ja saimme pakattua mopot eli Indian Scoutit junaan. Onneksi ei tarvinnut yksin matkustaa eli ajokamuni Timon kanssa lähdettiin (2. ulkomaantrippi siis lähti), ennakoin ravintolavaunussa piipahtamista ja olin oikeassa (La Juna). 

Ennen Rovaniemelle saapumista + tunnin stoppi Ii nimisessä kylässä sähkövaurion takia. Iissä on muuten gangstoja 


Aamulla sitten piipahdimme kohtuu freeseinä äitini luona kahville josta sitten kohti Juoksengiin (Ruotsi) hakemaan toista ajokaveriamme eli kotari tyyppiä Mikkoa. Mikko ystävällisesti oli vetänyt kehiin salatun talenttinsa eli italianpadan (tästäkin suuret kiitokset). 






Rovaniemi - Juoksengi (7-8.7.2023)

Päädyimme aavasaksa  pikataipaleen kautta siis Juoksengiin (olikohan rauhallinen 77 km pitkä stintti lievällä ylinopeudella..). Stoppi siis Mikolla lounaan merkeissä josta sitten tiukkaa ajoa kohti Kiirunaa josta sitten kohti Narvikin Scandic hotellia. Alla siis Mikon pyörä ja minun ja Timon haave (jos olisi vähän isompi kone ja pörinä putket) 😀. Ajomatka Mikolta / Kiirunasta Narvikkiin piti sisällään myös pitkiä sorateitä eli noin 7 km pätkiä siellä täällä mentiin tietyö alueella.


Ainut Kiiruna kuva .. (puhelin näyttää olevan tärkeä..)














Narvik 7.7.2023
Lepo hotelissa johon pääseminen vaati 580 km päivä pikataipaleen minulta ja Timolta, Mikko pääsi vähällä eli vain 440 km:lla. Täällä tuli nautittua aivan huikeaa turskaa tai no kastike oli huikean hyvä.

 

Lofootit (8.7 - 10.7.2023)



Aamusta matkaan loistavasti nukutun yön  ja hyvän aamupalan jälkeen. Ajo meni harmaassa säässä ja välillä tihkuttikin. sopivin pysähdyksin Kilsoja tuli 380 kilsaa eli ei juuri mitään, kieltämättä lämpimässä on mukavampi taittaa matkaa. Etenkin Reineä kun lähestyttiin, maisemat parani eli siis profiilitiet..

#1 Lofootti päivä kauniissa Reinessä piti sisällään reippailua, koska kävimme kävellen katsomassa maisemia, kaupoissa ja ravinteleissa syömässä ja vähän juomassakin, kauheita flirttailijoita nuo kauniit Norski tarjoilijataret.. 




Tässä myös kuva elämäni ensimmäisestä vapaaehtoisesti otetusta alkoholittomasta oluesta / sen etiketistä, aivan maistui normi oluelta. 

#2 päivänä lähdimme kohti Bodota lautalla, ei ennakkovarausta joten vähän oli jännää kun olin jo hotellikin varannut Bodosta (eli note to myself varaa ekana menomatkan lippu ja sitten kohteessa oleva yöpyminen). Lauttamatka kesti 4h eli aika pitkä oli (halpa kuitenkin eli 20 euroa per tyyppi, lasku taitaa tulla postissa..), mutta aurinkoisena päivänä aivan rento tapa matkustaa. Loppupäivä iltaan meni ravintoloissa eli pizzaa ja olutta, non alkoholic for me.

Bodo 10.7

Hotelli oli aivan huippu, ennakkoon kun onnistuin tekemään varauksen (olin siis ainoa joka tähän kykeni wuuuh 👀. Kuvassa myös hotellin parkkiksen paikalla olleen jäätelökopin tuotos, iso ja riittävä oli (en voinnut millään vastustaa).

Lakritsia ja strösseleitä...

Sankarit sportti baarissa (oli siisti paikka, en muista milloin viimeeksi olisin ollut).

Maisemareitti kohti etelä Norjaa, 10.7

Lähtö hotellista klo 8 maisemareittiä kohti etelää. Päädyimme Stuvland  nimiseen kylään tai siellä olevaan Airbnb komeroon joka oli kyllä yes porealtaita unohtamatta. Noh porealta oli säädetty kohtuu kuumaksi ja paarmojakin oli, mutta oli kyllä viimeisen päälle. Ihmettelimme lähinä miksi Norjassa ei näkynyt juuri missään aurinkopaneeleita (ehkä sähkö on siellä halpaa).

Itse matka meni aurinkoisissa merkeissä hienoilla reiteillä, mukaan lukien tunnin lauttamatka. Vaihtelimme pyöriä ja on se KTM adventure kyllä huippuvehje, pitää varmaan alkaa miettiä rahoituskuvioita. Otan taloudellisesti huomattavia työtarjouksia vastaan (teen sitten lähinä etänä) 😎 


Tästä kun pääsemme lähtemään niin matka jatkuu kohti Uumajaa josta  botskilla yli Vaasaan ja kotiin (kuten normaalisti ihmiset haluaa nukkua aamuisin eli tämä otettu silloin).

Uumajassa yövyimme airbnp asunnossa josta molemmille (Timolla ja minulle) kertyi 25 euron edestä kuluja, no onneksi tähän sisältyi pari alkoholitonta olutta. Airbnp rocks! Mikko oli jo poistunut Skellefteån suuntaan.
Aamulla laivamatka (4h) Vaasaan Wasalinella josta Tampereen kautta kotia. Intouduimme Timon kanssa valoissa kiihdytyskisaan (oli se varmaan häpeällistä katsottavaa). 

Matka kesti tällä kertaa 6 pv ja kilometrejä kertyi 2.5 tkm. Alunperin ajatus oli kyllä tulla Oslon ja Tukholman kautta, mutta lautat oli aika täynnä ja hinnatkin olivat aika kovia joten päädyimme tähän. Ensi vuonna ehkä etelemmäs, eiköhän Norja nyt ollut tässä..